Niin se viikonloppu taas alkoi. Tosin todella haikeissa merkeissä.... Jouduin luopumaan toisesta rotikastani! Se jos joku kolahti sydämeen. Joidenki mielestä kuulostaa oudolta, mutta niin se vain menee.
Mietinkin tuossa yksikseni, että tuosta rotikasta oli paljon vaikeampi luopua, kun aikoinaan omasta sakemannistani. Johtuu siitä, että rotikan eteen me tehtiin kaikkemme, sille vain täytyy antaa ittensä kokonaan(tarkoitan koulutusta) ja sitten kunjoutuukin luopumaan, niin mitä jää? Matto vedetään jalkojen alta ja jää niin tyhjä olo. JOta ei voi täyttää millään. Äitikin soitti että miten mä voin. Ihan kuin joku olisi kuollut. Onneksi me saadaan mennä Noxia kattomaan koska halutaan <3
Koko päivän on joutunut itkunsa nielemään... Tää raskaus tekee osansa, että on niin herkkänä, mutta en sen syyksi mitään laita. Onneksi meille jäi Siru&Nelli <3 Mamman köriläät!
Nox <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Älä pelkää epäonnistumista niin paljoa,
että se estää sinua kokeilemasta uusia asioita.
Pelokkaasti eläen lopussa ajattelemme:
olisi pitänyt, olisin voinut ja olisin osannut. "