maanantai 23. heinäkuuta 2012

:)


Nyt on rakkaimmat juhlittu 1 ja 2 vuotiaiksi. Eilen siis pidimme juhlat.
Vuokrasimme tilat jossa pitää; koska väkeä oli niin mahottomasta ja järjestään jokaisella lapsia. Vanhin taisi olla 5 vuotias.

Ja senkin takia helpompo pitää muualla synttärit, koska meille tuli perheen lisäsytä. Felicia sai syntymäpäivänsä kunniaksi pitbullin pennun <3 ROCY. Rocysta muutein tein oman sivun tuonne ylös; sinne tulee kuvia Rocysta enemmän kun tähän sivulle. :)


Väsynyttä sakkia; kovat juhlat takana <3

torstai 19. heinäkuuta 2012

Felicia 1w

Vuosi sitten tähän aikaan valvoin kipeitä supistuksia. Ja pian pian olimmekin matkalla synnärille. Muutamaa hetkeä myöhemmin syntyi maailmaan kaunein ja rakkain tyttö. Felicia Ada Serafiina. ONNEA MURU !

Nyt olen valvomassa töissä muiden unta.
Siitä onkin aikaa kun oon viimeksi tenyt öitä; oliskohan neljä vuotta. Kyllä tuntuu pitkälle kun kuulee jokaisen sekunnin liiakhdukset. Tuntuu, että kello jumittaa ja jumittaa.

On se outoa, miten yöllä kaikki tunttu ja turvallinenkin muuttuu jännittäväksi. Mielikuvituksen työtä. :D

Lapset oli tänään päiväkodissa että jos olisin saanut unta ennen tätä yötä, mutta eipä sitä nukuttua saanut. Mutta kyllä nyt uni maistaa kun kotiin pääsee. Reilut neljä tuntia vielä. jaksaa jaksaa.

Torstai

Se olis kaksi työ yötä ja sitten sunnuntaina lasten bileet. Juhlimme lapsemme 1 ja 2 vuotiaksi.
Huomenna saapuu Rocy poika kotiin. Meidän bitti pentu, reilu 7 viikkoinen lahja Felicialle. Felicia kun täyttää huomenna 1 <3




Nyt todella moni ystävä piirissämme odottaa vauvaa. Aivan ihania uutisia. Saa nähdä kuina vauva masut pyöristyy ja saa elää raskaudessa mukana .
Voiko ollakaan ihanempaa kun raskaus, äitiys ja vauvat !

Nyt kun miettii, niin en edes muista koska ollaan keskusteltu Jussin kanssa niin ettei oltais jossain määrin puhuttu pikku kolmosesta. Onneksi ollaan nuoria ja meillä on vielä aikaa vuosia ja vuosia. Halutaan kuitenkin elää itsellemmekin eikä vain lapsille; vaikka ne ovatkin ihaninta mitä voi saada aikaan.


Tänään vein lapset päivä kotiin josko saisin nukuttua, kun pitää tosiaan yöksi töhin, mutta paskat.. piti taaas tehdä kaikkea aivan muuta; saa nähä miten sitä pysyy hereillä. Hain frendien tuotanto kaudet ja jos hakis vielä vähä herkkuja, niin kai se siitä.


kesä mussukka<3

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Monday


Jooo o. Vauvakuume nostaa päätään. TAAS. Eilen saatiin tuoksutella ihanaa pientä uutta vauvaa. Kaunis vauva oli.Pientä lohtua saa kun perjantaina saadaan meidän nelijalkainen uusi vauva kotiin. Malttaa malttaa odottaa.
Eilen illasta vähä puhuttiin, josko vihdoin, melkein vuoden odottelen jälkeen menis tuon kierukan laittamaan joka kaapissa on odottanut. Kun nyt tuo koiravauva tulee. Kolmas halutaan ja sitä yritetään, mutta ei vielä.

Turo-Eemil mussukka sai mittariinsa 2 vuotta 7.7. USkomatonta. Voiko oma vauva olla jo niin vanha. Käsittämätöntä miten tuo aika juoksee.

Felicia saa mittariinsa 1v neljän päivän päästä. Ja sunnuntaina juhlitaan molemmat vauvat vanhemmiksi <3 Tässä hieman meidän perheen kesä kuvia <3 :


Meidän terassilta.


Ihanuudet hömppäilee.


Naperomme <3 Turo-Eemil ja Felicia


Mamin suklaa silmä <3


Iskän rakkaat ikuistettu iskän käteen <3

Juhannuksena matkustettiin mökille.


Perillä mökillä. Mussukka <3


Mökillä on ihanaa Felician mielestä <3


Mökillä ihanien ystävien kanssa. Sirukin nautti mökkeilystä. Ja onneksi säät salli meitä ihanasti. <3


Prinsessa kesä-heinä.


Kiipeän ihan itse.


Siru.


Sirukin näki tuttuja Juhannuksena.


Rakas <3


Rakkain poika päällä maan.


Kesäsade valuu hiuksissani
lämmin vesi hellii kasvojani
varpaideni alla litisevät märät sandaalit
Salama välähtää, ukkonen jyrähtää
sydämeni jättää lyönnin väliin
Otsoni tuoksuu ilmassa
märästä mullasta haistan suven
Mansikan maku
grillin savun käry
voikukan haituvan kosketus
veden liplatus
Rakkaan käsi kädessäni
katse silmien sinisten
kuiskaus korvaani
hänen ihonsa maku suussani
Keskikesän juhlaa!

<3


Mussukka.

Meidän perheet prinsessat. Siru ja Felicia mökillä Ristiinassa.

Äiti & Tytär mökillä.


Isä & tytär mökillä.

<3


Pomppulaa.

Pomppulaa.


<3 F


Iso tyttö jo <3


Isä ja poika <3


Synttäri lahjaksi muumi potkulauta <3



Muruset leikkii <3


Pusu ystävälle.

Tässä pieni kuva postaus tähän astisista kesän hetkistä <3