maanantai 30. toukokuuta 2011

Tänään jäi tuttipullot vauvoille !

Onko mun poikani jo todella niin suuri, ettei tarvii tuttipulloa enään ? Vastaus on kuin onkin KYLLÄ !
Hienosti on tähän asti sujunut. Täytyy vaan tarkkailla, että saa tarpeeksi nestettä kuitenkin.

Viikonlopusta selvittiin kuin selvittiinkin.
Kyllä se on yks extreme laji olla juhlissa tuon meidän iki- liikkujan kanssa.
Lauantaina oli kummipoikamme Ristiäiset ja poika sai nimekseen Jami Jalo <3 Poika on ihan Jamin näköinen. Ihana peikkopoika. Ristiäisissä Turo-Eemil viihtyi hyvin, koska oli hyvin tilaa lattialla konttia ja meuhkata. Sai leikkiä muiden lasten kanssa. Mutta pahan teolta ei voinu sieläkään välttyä. Serkku Mikko tuli antamaan halin T-E:lle, niin Turo-Eemil otti kaksin käsin toisen päästä kiinni ja puri suoraan ottaan. . . Hienot hampaan kuvat vaan näkyi. No ristiöisistä lähdettiin suoraan häihin. Vihkiminen oli Kirkossa. Hohhhoijaaa. Oltiin ehditty olla kirkossa 55 sekuntia, kun Turo-Eemil oli ihan kypsä paikoillaan istumisesta. Ihmeen kaupalla saatiin poika pysymään aloillaan sen vajaan puoli tuntia. Mutta työtä siinä oli ! Juhlapaikalla Turo-Eemil laittoikin ranttaliksi. Repi pöytäliinat, kaatoi juomat, meni mihin ei saanut, huusi ja tinttaili. Kaikki oli hyvin kun olisi saanut mennä oman pään mukaan. Mutta tilat oli aika pienet, ettei voinut oikeen lattialle päästää toista. . . No Turo-Eemil oli meidän kanssa juhlissa tunnin verta ja sitten vietiin se mun vanhemmille. Saatiin hetkeksi hengähdys tauko. Ja Turo-Eemil tykkäsi olla vanhemmillani. . . Nukkumiset ja kaikki oli menneet hyvin. . . Nyt alkoikin uusi viikko ja uudet kujeet. Täytyykin miettiä mitä kivaa sitä keksisi. Tänään alkaa salkkareiden kesä uusinnat. Tulee niin mieleen viimekesä kun niitä vahtasin ja odottelin koska prinssimme syntyy. :)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tapahtuma pläjäys

Masu neuvola taas takana päin.
Kaikki oli niin kun pitääkin.
Suurehkolta vaikuttaa vauva !Näin neuvolatäti sanoi ja sf mittakin oli aika kookas....
Täytynee olla tarkempi mitä suuhunsa laitta. Mutta ei mun paino ollut noussut nytkään ja viimeksi oli vain laskenut.
Väsymykseenkin löyty syy; hb jatkaa hienoa laskuaan. Nyt kaksi rauta pilleria nassuun joka päivä. Aamuin illoin 1; jos maha kestää sen.

Hius projektia taas jatkettu. Nyt tuntuu olevan koko pää yhtä vaalia joka suunnalta. Mutta kristus on hiukset kärsiny! Mä lupasin jo hiuksilleni, kun tämä projekti on ohi; en tee tälläistä piiiitkään aikaan ! Ja sen lupauksen myös pidän.

Tänään oltiinkin shoppailemassa.
Tulevalle kummipojalle ostettiin ristiäis lahja, hääparille häälahja, Jussille kengät ristiäisiin ja häihin, Turo-Eemilille ensiaskel kengät juhliin ja muuten vain käyttöön. Ja ne pienimmän ihmisen kengät oli kalleimmat. Mutta on ainakin jalalle hyvät. Ai niin ja mikä olennaisinta; jääkaappi täyteen ruokaa <3

Viimeyönä nukuttiin Turo-Eemilin kanssa 13 tuntia ja herättiin aamulla vasta vähä ennnen kymmentä. Tuntu, että koko päivä meni ihan sekasin. Ja T-E nukahtikin ilalla vasta kymmenen jälkeen. Yleensä aina sammuu jo ennen yheksää. . .

Tänään varattiin sitten aika 1 -vuotis kuvaan, johon tulee Siru mukaan ja kuvat otetaan ulkona sään salliessa. Jos sataa niin sitten sudiolla. Lisäksi otetaan perhekuva; joka saadaan kaupan päälle. Samoin Sirusta ei tarvinnut maksaa.
Lapualta kysyttiin samaa pläjäystä niin täälä 199 euroa tuo paketti ja Seinäjoella 140 euroa koko pläjäys; paitsi jos sataa ja otetaan kuvat studiolla niin sitten vain 100 euroa.
Kuvat olis saanu ottaa kotonakin; mutta kun kaikki muut kuvat on otettu suurimmaksi osaksi kotona, niin sen takia päädyttiin ulko - ja studio kuviin.
Osaan kuvista Turo-Eemil laittaa puvun ja osaan jonkun rennon kesä asusteen. . .
En halua, että kaikki kuvat on "jäykän hienoja" . . .
Samoin en halua perhekuvaan pukuja; vaan ihan siistit hienot normaalit vaatteet. Mutta katsotaan katsotaan. . .

Odotellaan josko uusi mammamiittinki aika sovitaan; niin päästäisiin sinne Etelään päin; kattomaan muita samanikäisiä kaiffareita + sukulaisia ja ystäviä.
Kesäkuussa ajateltiin lähteä käymään Ähtärin eläinpuistossa Turo-Eemilin kanssa. Tehdään sellainen pieni "meidän perheen reissu" ennen kun leidi syntyy. Näillä näkymin lähdetään 11.6 käymään kattoos karhuja jos säät sallii. Tai sitten vastaavasti mennään Power Parkkiin. KAtsotaan katsotaan.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

lauantai 21. toukokuuta 2011

Tuo hymy sulattaa kaiken !


Viime yö oltiin laihialla Turo-Eemilin mummolassa. Aamulla heitettiinkin iskä sitten juhlistamaan TOnin polttareita ja sille tielle jäi. . .
Josko se kotiutuu huomenna porukoiden kanssa samalla kyydillä.

Huomenna olis tarkoitus vähän juhlistaa mun synttäreitä. Muutama kaveri + mun porukat tulee kakkukahville. Jussi tekee kakun :D
Eilen teki jo pohjan valmiiksi; huomenna kun tulee niin sanoi, että koristelee ja täyttää kakun. Katotaan mikä on miehen vointi.


Tänään sitten oltiin T-E:n kanssa Mikon 2 v synttäreillä.
Pian saa juhlia omia 1 -v synttäreitä. <3

torstai 19. toukokuuta 2011

Kysymyksiä

Mulla on maailman ihanin poika!
Oikeesti; mä vaan koko ajan enemmän ja enemmän rakastun.
Odotan innolla, että saan järkätä lapseni ensimmäisiä synttäreitä. Ihanan kakunkin oon jo laittanut "tilaukseen". Enää täytyy miettiä muut tarjottavat, koristeet ym.
Ja miettiä, pidetäänkö me synttärit kotona vai missä. . .
Luultavammin kotosalla pidetään. On kesä ja lämminkin, niin saa olla ulkosallakin.
Näillä näkymin ollaan ajateltu pitää synttäriä 30.7; olisi prinsessakin varmasti jo maailmassa ja näkee suku samalla uuden tulokkaankin.
En vaan jaksa kestittää vieraita joka päivä erikseen. Menkööt kaikki samalla. . .
Heinäkuun alussa mennään heti 1 vuotis kuvaan ja yritetään, että koevedokset olisi sitten jo synttäreillä nähtävissä. On helppo, että kaikki saisi samalla valita minkä kuvan ottavat; jos ottavat. . . Kun sukua ympäri Suomea. .

Raskaus menee omalla painollaan. Tää raskaus on yhtä helv*** suoraan sanottuna. Sinällään, että koko ajan on saanu pelätä ja koko ajan ollut kipuja, joista ei ollut tietoakaan Turo-Eemiliä odottaessa. Näin se vain menee, että joka raskaus on tosiaan erilainen.
En ole kyllä jaksanut edes keskittyä tähän raskauteen samalla tapaa. Annan kaiken virtani tuolle meidän taaperolle.
Nyt on ruvennut jännittämään kuinka arki lähteekään sujumaan ?
Miten mä selviän?
Miten voin tehdä tämän kaiken Turo-Eemilille? Poika ei saakaan enään olla huomion keskipiste; Onko se väärin ?
Rakastanko yhtä paljon tätä prinsessaa kun Turo-Eemiliä?
Turo-Eemil on täydellinen; ei toista voi tula, vai voiko ?
Pää ihan sekaisin. Välillä toivon, kumpa tämä ei syntyisi vielä vuoteen; saisin lisä aikaa. VÄlillä taas oon ihan malttamaton, syntyis jo.
Joka toinen päivä oon valmis uuteen vauvaan; joka toinen päivä en.
Ei saisi miettiä liikaa ?!


Tämän mamman silmäterä <3

tiistai 17. toukokuuta 2011

Näillä prinsessa kotiutuu:

Kesä tulee !

Aaaah ! Ihanaa !
Pian on kesä täälä. Aivan ihanaa kun menee ulos niin ei tarvii pukea niin paljon vaatteita päällensä.
Kesä mies <3

Turo-Eemil on todella vauhdikas tapaus. Se jos joku ehtii paikasta A paikkaan B alle sadasosa sekunnin. :D
Päivät menee aika sujakasti.
Maanantaina olis Vantaalla mammamiittinki ja kovasti sinne haluaisin. Täytynee kattoa josko lähettäis T-E:n kanssa sinne päin . . .
Ja jos Jussi vaikka pitääs pekkasia, en tiedä saa kattoa. Halu olis kova.

Masu voi ihan ok. Supistuksia tulee ja saa näillä viikoilla jo tullakkin. En niistä enään stressaile. Ohjeet sainkin jo kuinka toimia ja koska lähteä synnärille jos niikseen on.
Kovaa vauhtia T-En synttäreitä mietitään, koska niitä järjestää ym. 30.7 ollaan nyt alustavasti löyty lukkoon. Olisi pikkukakkonenkin silloin jo maailmassa. Tänään viikkoja 32+2 !

Hiusoperaatio on aikamoinen menossa nyt ! VÄrinpoistoa toisen perään. Eiköhän ne pian taas blondit ole. . . Saa oman värinsä takaisin.
Mutta tsiisus mikä urakka, huh huh ja hiukset huutaa hoosiannaa. . .

Se olis vajaa viikko ja tämä mamma täyttää 21 vuotta !

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Se olis jo rv 30+3 !

Niiimpä niin, muka jo 30+3 viikkoa takana !

Reilut 9 viikkoa edessä; maksimissaan 11. Hieno tunne.
Masussa muutenkin kaikki hyvin. Neuvolassa olin maanantaina. Pikkuisen sydämensyke oli 148 ja koko ajan nousi ja nousi; mutta johtunee siitä, kun oli niin vaihdikkaalla tuulella. Neuvolatäti sanoi, että vauva on jo tosi alhaalla. Toivotaan nyt ettei menis kovin paljoa yliaikaiseksi...


Turo-Eemil se vaan ehtii joka paikkaan. Jumankekka. [: Kovaa vauhtia jo konttii paikasta toiseen ja kolhuilta kun ei välttyä.
Eilen taas keksi repiä listoja irti, pemottaa kukkamullat ja pullo pussin.
Ei ole päivät tylsiä :D
Nyt ruuan pariin --->