maanantai 25. tammikuuta 2010

Ihana viikonloppu.

Vietettiin niin mukava viikonloppu ettei toista. Perjantaina vein tytöt hoitoon ( joka olikin se vaikein ja ikävin osuus) ; Siru meni Kauhajoelle ja Nelli Seinäjoelle. Sitten kun Jussi saapui Saarijärveltä niin lähettiin ajelemaan kohti Vantaata. (; Siinä meni ilta mukavasti autossa istuessa. Selkää rupes jo puolessa välissä matkaa ottamaan, johtunee tuosta pallosta mikä mahaan on kasvanu. :D
Oltiin Vantaalla sitte joskus puoli kymmenen aikana illalla. Oli kyllä hieno asunto Juipilla ja Tessella. (: Ihan niiden näköinenkin. Perjantai ilta siinä vain istuttiin ja juteltiin ja mietittiin, että mitä sitä huomenna tekis; ja samalla syötiin Tessen tekemiä ihania "tuulipullia" Jussin mukaan. :"D (tuulihattuja)
Lauanatai aamulla sitte mentiin Heurekaan jo heti kymmeneksi. Oli kiva paikka. Se olikin ensimmäinen kerta mun elämässä kun sielä olin ja tykkäsin tosi kovasti. Menisin kyllä toistekin. (: Heurekassa oltiin sitten katsomassa niitä planetaario elokuvia. Ensin meille myytiin väärään elokuvaankin lippu; mutta ei se mitään, saatiin sitte katsoa kaks elokuvaa yhden hinnalla. Oli aivan sika hienot ne elokuvat. <3 Tykkäsin tykkäsin ! Elokuvien jälkeen suunnistettiin vielä lopuksi kattomaan koripalloilevia rottia. Ne oli aika sopevia. ! :D Heureka tuli nähtyä!

Heurekasta suunnistettiin sitten Ikeaan. Se oli nopea kierros, haettiin vain tietyt tavarat; vauvalle pinnasängyn päälle sellainen ihana verho ja lattia viihdyke, uudelle asunnolle ostettiin kaks uutta mattoa, pyykki teline ja iso valokuvakehys, johon mahtuu 7 kuvaa, niin ja sitte muutaman kynttilän ostin. Silti sinne sai menemään rahaa ihan mukavasti, vaikkei ns. ostanu mitään turhaa.

Ikean jälkeen suunnistettiin Jumboon. Sinne vain sen takia, että halusin uudet mamma farkut :D Löytyikin hienot sellaset, ei yhtään huomaa että olis edes mitkää mamma farkut.(:
Siinä olikin menny jo koko päivä. illalla vielä mietittiin, että lähtiskö hohto keilaamaan vai mitä sitä tekis; päädyttiin sitten, että mennään laaser ammuntaan! Ja että vitsit se oli mukavaa ! :D Varmaan reissun koho kohta. Oli ihan mahtava kokemus, suosittelen!

Loppu illasta haettiinki sitte makuunista leffa ja katottiin se syöden herkkuja. Leffakin oli huippu hyvä, vaikka olikin kauhia; Viimeinen talo vasemmalla. Kannattaa kattoa jos tykkää kauhu/trilleristä.

Sunnuntaina olikin sitte jo lähtö takaisin kotiin. Lähdettiin jo kahdentoista aikana ajelemaan takasin päin. Haettiin tytöt<3 ja kotona oltiinkin joskus puoli kuuden aikana, jolloin Jussin työ kaveri avokkinsa kanssa tuli käymään ! (:

Viikonloppu meni kyllä niin kun siivillä ! Ja nyt taas alkoi arki (:
Perjantaina oliskin sitten neuvola pitkästä aikaa.Saa nähdä onko paino paljon noussu kuukauden aikana; hyvin ollaan kyllä Kupla-vauvan kanssa syöty ! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

"Älä pelkää epäonnistumista niin paljoa,
että se estää sinua kokeilemasta uusia asioita.
Pelokkaasti eläen lopussa ajattelemme:
olisi pitänyt, olisin voinut ja olisin osannut. "