Kuinka voikin aika mennä näin nopeaa? Ihan käsittämätöntä. Aika vain kuluu kuin siivillä ja tuntuu, ettei siltikään mitään edes tee. Tuntuu, että justiinhan meille vasta syntyi rotikan pennut ja nyt ne on jo yli viikon vanhoja kovia menemään [:
Kuinka mä niistä maltankaan luopua, haluaisin vaan kaikki pitää itellä. Olis vaan tilaa ja aikaa. :D
Sitte vähä raskaudesta ja vauvasta. Noh; mitähän mä kirjottelisin, on niin paljon kaikkea tapahtunu taas. Ensinnäkin perjantai lauantai välinen yö oli ehkä mun elämäni surkein yö. Mua supisteli ihan koko yön kramppimaisesti. Että oli tuskaa, joka asennossa sattui ja en tiedä kuinka päin olisin ollut. Välillä koitin mennä vessaankin, jos olis tullu oksennus, kun välillä meinaan tuntui siltä että oksettais.
Se meni kuitenkin ohi ja aamulla ei ollu enään mikään. Vauvakin potki ihan normaalisti;eli koko ajan ;D Nytkin kun tässä sohvalla makoilen ja kirjottelen tätä niin supistelee, mutta kivuttomasti. Maha kovettuu ja tuntuu kun olis painetta ala mahassa. Jännä tunne, toisaalta hauska, toisaalta kamala ja painostavakin. Muuten kaikki menny hyvin. Koko ajan vauva monottaa. ;D
Meillä on tänään ollu oikee hopeanuoli maratooni. Lainattiin Jonilta se boksi. Eihän täs pääse edes nukkumaan ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
"Älä pelkää epäonnistumista niin paljoa,
että se estää sinua kokeilemasta uusia asioita.
Pelokkaasti eläen lopussa ajattelemme:
olisi pitänyt, olisin voinut ja olisin osannut. "