sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

meidän koti

Ajattelin tehdä pienimuotoisen postauksen meidn kodistamme.
Tältä meillä näyttää tällä hetkellä; vaikkakin paljon on vielä kesken, mutta tehdään uusia postauksia sitä mukaan kun valmiiksi saadaan.

Tässä on meidän taka terassia. Maalattu ollaan nyt ensimmäiseen kertaan; vielä toiseen kertaan ja sitten saa alata laittamaan valokatteita päälle. Kun ollaan saatu valokatteet päälle, niin tulee meille uudet kalusteet. Joko lavoista itse tehdyt tai sitten ostetaan semmoset rottinkiset. Täytyy nyt vielä miettiä.


Samaa terassia ja takana näkyy meidän suuri hiekka alue ja keinut sekä liukumäki. Hiekka pysyy paremmin oikealla paikallaan kun ei ole perinteist pientä hiekkalaatikkoa.


Tämä kuva on samalta terassilta, mutta pois päin kuvattuna.


Samaa teraasia on edelleen.

Samalta talon sivulta, mutta kauempaa kuvattuna.

Tätä grillaus paikkaa käytetään oikeestaan vain talvella. Ihana pakkasella istua tuossa ja paistaa makkaraa. NAMS !

Paljun terassia.

Paljua.

Tässä kuvaa meidän lasten mökistä. Leikkimökkiä olisi tarkoitus alata rakentamaan ensikesänä viimeistään. Lisäksi pihasaunaa paljun viereen.

Tuola takana on pieni puuvarasto ja tämä "rakennus" on mönkkärin oma talli :D Jussin toisella vaimolla on aitta ;) Eitarvii ihan taivas olla.

etupihaa.

sivupihaa ja sen terassia. tuon terassin kautta pääsee kylpääriin.

meidän olkkaria.

olkkaria edelleen.


olkkarissa ollaan edelleen.

meidän ihana olkkarin matto, joka on ihan käsityönä tehty.

.... ja sitä vakuuttelua, ettei meillä koirat tule sohville....

sisustaminen ! <3

meillä on tupakeittiö.



keittiötä edelleen.

keittiön mattoa, ihanuuus !

totaalinen krääsä kulma, johon kertyy kaikkia turhaa ja paljon.


<3
rakkaudet ja heidän kastekimppunsa kuivatttuina.


makkaria. makkarissa meillä on pellettitakka, johon voi soittaa, niin se menee itsestään päälle.

edelleen makkaria.

<3
käytävän kautta eteiseen...

jossa meidän vahti vastassa. :)

eteistä.


lasten huonetta.


edelleen lasten huonetta.






kylppäriä.

4 kommenttia:

  1. Munkin pitäis tällänen tehä, heti kun on aikaa nappailla kuvia asunnosta ja asunto on edustuskunnossa

    VastaaPoista
  2. Kaunis koti, hyvä maku! :)
    -Triina

    VastaaPoista

"Älä pelkää epäonnistumista niin paljoa,
että se estää sinua kokeilemasta uusia asioita.
Pelokkaasti eläen lopussa ajattelemme:
olisi pitänyt, olisin voinut ja olisin osannut. "